15. huhtikuuta 2015

Käsitöissä tehtyä

 

Oppilaat ovat ahertaneet tekstiilitöissä ja saaneet aikaan hienoja töitä kevään aikana.

Kun olimme saaneet valmiiksi neuletyöt, siirryimme ompelemaan. Lankatöinä neljäsluokkalaiset harjoittelivat virkkausta ja valmistivat iloisia, pieniä maskotteja ketjuvirkkauksella.



Oppilaat suunnitelivat oman maskottinsa piirtämällä paperille maskotin kuvan ja pienet yksityiskohdat. Tämän jälkeen jokainen virkkasi taitojensa mukaan ketjusilmukkapötköä, joka liimattiin massapallon päälle. Lopuksi palloihin liimattiin silmät, suut ja muut yksityiskohdat. Iloinen ja  hauska joukko mielikuvitusolentoja oli valmis.

Neljäsluokkalaiset jatkoivat ompelemalla simsalabim-pussit.



Viidennen luokan oppilaat ompelivat laukkuja ja pussukoita. Osa tytöistä innostui oman harrastuksen myötä valmistamaan keppihevosia.

Tuloksena syntyi kauniita käyttöesineitä ja ihania lemmikkihevosia.

Ennen kuin kirmaamme kesälaitumille ompelemme isompien oppilaiden kanssa vielä ala- ja yläosan vaatteita.